Eevastiina Gjerstad
Gloriosuksen valmentaja ja kouluttaja on Eevastiina Gjerstad. Koulutukseltaan Eevastiina on kasvatustieteiden tohtori, teologian maisteri sekä opettajakouluttaja.
Eevastiina on työskennellyt valtatutkimuksen parissa yli 10 vuotta. Lisäksi hän on ensimmäisiä vahvasti vaikuttamiseen ja sen keinoihin perehtyneistä suomalaisista. Eevastiinalta ilmestyy kirja "Vaikuttamisen psykologia ja periaatteet" vuoden 2012 loppupuolella.
Eevastiinan vahvuuksia ovat erittäin laaja teoreettinen tietämys ja sen luova ja oivaltava käytännönläheinen soveltaminen. Erinomaiset kouluttajan taidot sekä mukaansatempaava vuorovaikutus ihmisten kanssa tekevät koulutustilaisuuksista nautinnollisia.
Eevastiina on työskennellyt tutkimus-, koulutus- ja hallintotehtävissä monipuolisesti sekä järjestöpuolella, yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, puolustusvoimissa ja seurakunnissa.
Tarpeen mukaan yrityksessä työskentelee myös muita valmentajia, kouluttajia ja tutkijoita.
|