Ideologinen ja uskonnollinen vallankäyttö
Ideologinen ja uskonnollinen vallankäyttö (joka voidaan määritellä osaksi ideologista vallankäyttöä) joutuvat usein kritiikin kohteiksi eikä syyttä: Suuri osa maailman ristiriidoista ja vallan voimakkaasta (väärin)käytöstä johtuu nimenomaan erilaisista ideologisista ja uskonnollisista kamppailuista. Ideologiat tai uskonnot voivat kuitenkin monissa tapauksissa rakentua eettisesti kestävälle vallankäytölle. Mutta miten?
Ideologisessa vallankäytössä on huomioitava muita vallankäytön konteksteja selkeämmin muutamia asioita: Ihmisen oman persoonan ja identiteetin kasvua on tuettava sen tukahduttamisen sijaan, ideologian ihmiskuva ei saa muodostua utopistisen epärealistiseksi ja yksipuoliseksi ja voimakkaita hyvä-paha-vastakkainasetteluja on vältettävä. Vallankäytön näkökulmasta on erityisen tärkeää myös se, että ideologinen auktoriteetti tai johtaja ei saa liikaa valtaa, eikä ainakaan muodostu kyseenalaistamista suvaitsemattomaksi, ylimaallisia piirteitä saavaksi sankariksi.
|